“Training specialists for the preparation of therapy horses for Equine facilitated Therapies and Activities”- Projektin ensimmäinen lähitapaaminen oli Espanjassa toukokuussa 2021. Paikalle pääsivät osallistujat Espanjasta, Portugalista, Liettuasta, Suomesta ja Tsekistä. Valitettavasti C-19 matkustusrajoitukset estivät Turkkilaisten saapumisen paikalle.  Etäyhteyksien kautta, hekin pääsivät kuitenkin mukaan.

Kaikki osallistuvat organisaatiot esittäytyivät ja kertoivat toiminnastaan sekä tavoitteistaan. Isäntänä tapaamisessa toiminut Proyecto Caballo Association vastasi ohjelmasta. Pääaiheina olivat hevosten elämänlaatu ja hyvinvointi indikaattoreineen. Hevosten tunteista, kehonkielestä ja lajityypillisestä käyttäytymisestä keskusteltiin myös. Kaikki tärkeitä perusasioita, joihin kuitenkin löytyy erilaisia näkökulmia eri projektiin osallistujalta. Kuinka aiheesta löytyvää tietoa voidaan soveltaa esimerkiksi työssä käytettävien hevosten hyvinvoinnin edistämiseen ja toiminnanharjoittajan eettisen analyysitaidon kehittämiseen?

Ryhmä vieraili myös espanjalaisessa siittolassa www.yeguadasenillosa.com
Luontoelämyksiä ponien kanssa www.proyectocaballo.org

MONIPUOLINEN TOINEN TAPAAMINEN TSEKEISSÄ SYYSKUUSSA 2021 

PROJEKTITAPAAMINEN

Tällä kertaa kaikki projektiin osallistuvat kuusi maata olivat läsnä. Osallistujat ovat erilaisten hevosavusteisten toimintojen, terapioiden, oppimisen ja tutkimisen kentiltä. Yhtenä tarkoituksena on havainnoida, arvioida ja oppia ja mahdollisesti kehittää uutta ja kehittyä yhteistyössä. Kokemusten jakaminen on todella tärkeää. Czech Republic Equine Facilitated Therapy Association järjesti käytännönläheistä ohjelmaa. Perehdyimme ratsastusterapiassa ja hevosavusteisissa toiminnoissa käytettäviin hevosrotuihin. Lisäksi jokainen maa piti esitykset omista kansallisroduistaan. Saimme esittää ylpeinä monipuolista suomenhevosta, joka on erittäin käytetty rotu maamme ratsastusterapeuteilla. Analysoimme yhdessä millainen rakenne, liikemekaniikka, luonne ja muut ominaisuudet vaikuttavat toteutettaviin interventioihin.

Käytännönharjoituksia paikassa www.kralovickydvur.cz
Yksi parhaimmista asioista kansainvälisessä toiminnassa on myös verkostoituminen ja mukavat hetket samanhenkisten ihmisten seurassa.

KONFERENSSI

Ratsastusterapian Euroopan Konferenssi pidettiin 10.- 11.9. Prahassa. Etäyhteydet tavoittivat lähes 400 osallistujaa 37 eri maasta. Paikan päällä oli yli 250 osallistujaa. Ensimmäinen päivä oli tiedon täyteinen yli kolmekymmentä asiantuntijoiden esitystä pidettiin kahdessa eri salissa. Digitekniikkaa hyödynnettiin hienosti. Kaikki luennot on ollut katsottavissa myös jälkikäteen verkossa. Vaikuttaa siltä, että tutkittua tietoa alaltamme on yhä lisääntyvissä määrin ja se on aiempaa helpommin myös saatavilla. Toisena päivänä seurasimme ratsastuskeskuksessa demoja. Näimme paikalle tuotuja terapiahevosia- ja poneja kuudesta eri keskuksesta Tsekkiläiset esittelivät ratsastusterapian käyttöä 0-3 vuotiaille lapsille fysioterapeutin toteuttamana. Perustana tiedot psyko-motorisesta kehityksestä ja keskushermoston plastisiteetistä. Lisäksi näytettiin esimerkkejä hevosavusteisesta oppimisesta. Päivän aikana esiintyi myös hevosen kouluttajia, joiden näyttivät esimerkkejä joita voi hyödyntää terapiahevosten kouluttamisessa. Nämäkin demot pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin todentaen, että hevonen on sosiaalinen ja tunteva eläin, joka tarvitsee selkeää sekä ymmärrettävää kommunikaatiota voidakseen toimia tehtävissään. Mukaan päivään mahtui myös paravikellys näytös, lasten ryhmämuotoista toimintaa hevosten kanssa sekä tuote-esittelyjä. 

Myös www.suomenratsastusterapeutit.net yhdistyksen posterit olivat esillä.
Katso tietoja koko tapahtumasta https://educationinhippotherapy.com/conference-2021/

Seuraavat tapaamiset on suunniteltu Turkkiin kesäkuussa 2022, Liettuaan syyskuussa 2022, Portugaliin lokakuussa 2022, Suomeen toukokuussa 2023 ja viimeinen Tsekkeihin kesäkuussa 2023.